Petri Ruotsalainen

Johtamisen ja yhteistyön kehittäjä

puh. 040 528 3087

petri@nonlinear.fi

Ota yhteyttä ✉

Hyvä teoria toimii käytännössä

Sitran tutkimuksen mukaan ”yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen”1. Koetellulle teorialle on käyttöä myös arkisessa työelämän kehittämisessä.

Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl

Tutustuin Petriin ja hänen valmennustensa taustalla olevaan teoriaan työnohjauksen kautta. Vakuutuin teoriasta ja sen vaikutuksista niin, että halusin kokeilla sitä myös työyhteisöni esimiehillä. Jo muutamalla esimiesten valmennuskerralla on ollut merkittävä vaikutus työyhteisössämme. Myös palaute esimiehiltä on ollut erittäin positiivista: osallistujat ovat kertoneet Petrin valmennuksen olevan sellaista, jota esimieskentällä on kovasti kaivattu. Osallistujat ovat kokeneet olevansa juuri oikean asian äärellä ja ytimessä.

Petrin valmennus sanoittaa teorian helposti ymmärrettäväksi konkretiaksi. Koska ymmärrys teoriasta ja sen vaikutuksista käyttäytymiseemme tapahtuu hyvin henkilökohtaisella tasolla, voi tuloksia syntyä nopeallakin aikavälillä. Jo se, että tiedostaa, kuinka tunnereaktiot vaikuttavat toimintaamme, auttaa luomaan muutosta omaan käyttäytymiseen johtamistilanteissa.

”Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria”

Kurt Lewin

Tavoitteemme valmennuksen suhteen on ollut lisätä esimiesten rohkeutta päätöksenteossa. Usein johtamistilanteisiin liittyvät tunnereaktiot luovat ongelman, jossa esimies ei uskalla tai kehtaa puuttua työyhteisön asioihin. Petrin valmennus auttaa tuomaan johtamiseen lisää rohkeutta, mutta myös rentoutta. Konkreettisesti näkyviä muutoksia työyhteisössämme ovat olleet mm. tehokkaampi kommunikointi, avoimempi ilmapiiri sekä asioiden hoituminen aiempaa jouhevammin. Petrin valmennuksilla on ollut suuri vaikutus työyhteisömme toimintaan.

Omassa työssäni olen kokenut arvokkaana sen, että pystyn nyt paremmin tiedostamaan omaa toimintaani eri tilanteissa: primitiivisiä reaktioita ei ole pakko seurata, vaan voi luottaa prosessiin ja valita, kuinka päättää reagoida. Vaatii harjoittelua oppia hallitsemaan ääreistunteita ja löytämään itselle sopivat keinot rauhoittaa mieli, mutta onnistuminen palkitsee kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kohoamisena. Säännöllinen tuki ja sparraus on tässä avainasemassa.

Kari Hahl, toimitusjohtaja, Jyränkölän Setlementti Oy

Tutustu esihenkilön stressin vähentämisen oppaaseen, jossa Karin kehumaa teoriaa on sovellettu ylivastuullisuudesta vapautumiseen.

Lähde:
1) Sitran uutiset 8.7.2020

Keho on pomo® ‑malli
Tilaa uutiskirje
Ota yhteyttä
←Miksi esimiehet välttelevät puuttumista työn häiriöihin?
Uutta näkökulmaa haastaviin johtamistilanteisiin→

More posts

  • Johtamisen kolmas voima

    2.2.2026
  • Tavalliset ihmiset ovat ihmisyyttä parhaimmillaan

    18.1.2026
  • Tankkaatko informaatiota vai rakennatko tietoa?

    7.1.2026
  • Käyttäytyminen syntyy yhdessä, on kaavamaista ja ilmenee monimuotoisesti

    5.3.2026

Petri Ruotsalainen

Johtamisen ja yhteistyön kehittäjä

Puh. 040 528 3087 
petri@nonlinear.fi

PR Nonlinear Oy
Kuhankoskentie 20, 41340 Laukaa
y-tunnus 1102910-8

Tietosuojaseloste

PR Nonlinear Oy:n verkkosivusto saattaa sijoittaa evästeitä sivuston käyttäjän tietokoneelle. Käyttämällä sivustoa hyväksyt tällaisten evästeiden vastaanottamisen. Hyväksyn En hyväksy Tutustu tietosuojaselosteeseen
Tietosuojaseloste ja evästeiden käyttö

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT