Kielitoimiston mukaan loukkaantua tarkoittaa ”pahastua, haavoittua, panna pahakseen, ’ottaa itseensä’, ’ottaa nokkaansa’.” Esimerkkeinä mainitaan ilmaisut ”loukkaantua syvästi, verisesti, sydänjuuriaan myöten.” Loukkaantuminen on voimakas kokemus, joka on meille jokaiselle tuttu, mutta mistä siinä lopulta on kyse. Toimijuuden kolmion lähestymistapa korostaa kehojen välisyyttä eli systeemisyyttä ja biologiaa. Sen selitystapa poikkeaa vallitsevasta yksilöä ja hänen rationaalisuuttaan korostavasta toimijuuskäsityksestä. Myös loukkaantumisen ilmiötä on mahdollista jäsentää toimijuuden kolmion avulla.
Poimintoja mediasta
Loukkaantumisen lisääntyminen yhteiskunnassa ei ole uusi ilmiö. Roman Schatzin (2016) Maamme-kirja –podcastissa pohdittiin loukkaantumisen kulttuuria: ”Joka viikko Suomessa nousee julkiseen keskusteluun tapauksia, joissa jokin teko tai lausunto on syvästi loukannut jotakin kansanosaa. Tai sitten kansalaiset ilmoittavat loukkaantuneensa jonkin toisen kansanryhmän puolesta.” Professori Jaakko Hämeen-Anttila (2019) otsikoi Helsingin Sanomien kolumninsa todeten, että ”loukkaantumisesta on tullut osa Suomen poliittista kulttuuria”. Vesa Nevalainen ja Satu Kaski (2026) pohtivat kirjassaan Osui ja upposi, miksi loukkaantuminen on aikamme ilmiö.
Loukkaantumiseen liittyvät tunteet kiinnittävät ihmisten huomion. 360° Median jutussa mediatutkija professori Kaarina Nikusen mukaan (2026) loukkaantuminen on esillä aikaisempaa enemmän sosiaalisessa mediassa, osin algoritmien takia, koska tunnepitoinen ja ristiriitainen sisältö tuo näkyvyyttä. Oxfordin vuoden sana 2025 oli ”rage bait” eli sosiaalisen median ”raivosyötti” -sisältö, jonka tarkoitus on herättää suuttumusta tai vihaa. Loukkaantuminen liittyy affektiiviseen eli tunnepohjaiseen polarisaatioon, jossa Helsingin yliopiston tiedotteen (2025) mukaan ”poliittisten ryhmien jäsenet suhtautuvat vastapuoleensa yhä kielteisemmin ja samalla kiinnittyvät tunnetasolla entistä vahvemmin omaan ryhmäänsä. Näin voi käydä riippumatta siitä, ovatko mielipide-erot tosiasiassa kasvaneet.” Toisin sanoen, ihmiset riitelevät – ja loukkaantuvat – eivät asiat.
Lyhyt teoreettinen taustoitus toimijuuden kolmiosta
Väitöstutkimuksessani olen rakentanut matemaattista rekonstruktiota niin sanotusta Bowenin kolmiosta. Bowenin family systems teoriassa kolme henkilöä muodostaa käyttäytymisen analyysiyksikön. Tutkimukseni keskeinen väite on, että professori Murray Bowenin (1913–1990) kuvaama vuorovaikutuksen kolmenkeskinen dynamiikka on analoginen professori Karl Fristonin kehittämän Active Inference -viitekehyksen kanssa ja sen keskeiset elementit löytyvät myös ammatillisen toimijuuden ulottuvuuksista. Rekonstruktio tulkitsee Bowenin kolmiota Active Inference -viitekehyksen avulla. Tästä rakentuva prosessi kytkee toisiinsa ammatillisen toimijuuden kolme ulottuvuutta matemaattis-loogiseksi malliksi, jota nimitän toimijuuden kolmioksi, joka on osa kehittämääni laajempaa Keho on pomo® -mallia.
Loukkaantuminen on ennustevirhe
Vallitsevan bayesilaisen aivokäsityksen mukaan aivot ennakoivat jatkuvasti ympäristön tapahtumia. Aivot eivät toimi passiivisesti ja reaktiivisesti, vaan tilastollisen päättelykoneen tavoin, ennakoiden jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ennakoimisessa ei kuitenkaan välttämättä ole kyse vain aivoista, vaan embodied cognition -suuntauksen mukaan koko hermostomme ja kehomme on mukana tässä tulevan arvioimisessa. Jopa yksittäiset solut odottavat ympäristönsä, kuten muiden solujen, toimivan ennakoitavalla tavalla. Tätä hermoston ja kehon uskomusten ja oletusten kokonaisuutta nimitetään sisäiseksi malliksi. Palaan tähän tarkemmin hetken päästä.
Loukkaantuminen tapahtuu sisäisen mallin ja aistidatan ristiriidassa, jota nimitetään ennustevirheeksi. Asiat eivät menneetkään niin kuin ajattelin. Tästä syntyy epävarmuuden tila, jonka toimija kokee kehossaan epämiellyttävänä tuntemuksena. Kehon ja ympäristön suhde näyttäytyy aikaisempaa heikommin toimivana, mikä on enemmän tai vähemmän uhkaava tilanne. Tästä syntyvää kokemusta nimitetään affektiksi, jolle toimija antaa tilanteesta riippuvan ja kulttuurisesti omaksutun selityksen, kuten tässä tapauksessa, ”minua on loukattu”. Affekti voi myös olla miellyttävä kokemus silloin, kun asiat menevät kuten oletin. Tätä miellyttävää kokemusta voi nimittää toimijuuden tunnoksi (sense of agency).
Sivuraide – voiko tekoäly loukkaantua?
Tekoälyn kehittäminen on ajankohtainen aihe. Bayesilaisia tilastollisia menetelmiä on jo pitkään hyödynnetty tekoälyn rakentamisessa. Esimerkiksi tekoälyn sujuva kielellinen ilmaisu kertoo ennustavan koodauksen (predictive coding) onnistumisesta: lauseet rakentuvat mielekkäiksi aivan kuin tekoäly ajattelisi ja ymmärtäisi ihmistä. Tekoäly ei kuitenkaan koe affektia, esimerkiksi kipua tai mielihyvää, joka ohjaisi sen toimintaa, koska sillä ei ole kehoa.
Kehon rooli suhteessa tekoälyyn ei ensisijaisesti ole aistiminen, vaan aistimuksien arvottaminen. Erilaiset tekniset sensorit pystyvät aistimaan ympäristöä ihmistä paremmin, mutta tekoäly ei kykene itsenäisesti kokemaan, mikä on sen kannalta hyvä tai huono asia. Tekoälyn tavoitteet ovat ihmisten ohjelmoimia. Siksi tekoäly ei koe loukkaantumista, vaikka se voidaan opettaa vastaamaan aivan kuin se olisi pahoittanut mielensä.
Loukkaantumisen ennustevirheen voi ratkaista kolmella tavalla
Loukkaantuneella on kolme erilaista orientaatiota, joiden avulla hän pyrkii ratkaisemaan ennustevirheen aiheuttaman epämiellyttävän kokemuksen eli löytämään toimivamman suhteen ympäristönsä, siis muiden ihmisten kanssa. Tässä kohden on tärkeää ymmärtää, että elämän monimutkaisuuden ja siihen liittyvien moninaisten uskomusten ja oletusten takia nämä orientaatiot muodostavat vaikeasti hahmotettavan, monilta osin tiedostamattoman rypäksen, josta on kyettävä seulomaan esiin oleellinen sisältö kussakin hetkessä.
Kokemukseni mukaan motivoituneet ja reflektioon kykenevät henkilöt yleensä onnistuvat tunnistamaan näiden orientaatioiden vaikutuksen omaan toimintaansa, jos he eivät ole kohtuuttoman stressaantuneita. Se, kuinka osuvasti toimija ratkaisee ennustevirheen (yksilön toiminta), riippuu siis sekä yksilön ominaisuuksista (yksilön tila) että ympäristöstä (rakenne, jossa yksilö toimii). Ammatillinen toimijuus voidaan vastaavasti jakaa kolmeen ulottuvuuteen, jotka vaikuttavat toimijan orientaatioon ennustevirheen ratkaisemisessa.
Toimijuuden dispositionaalinen ulottuvuus tarkoittaa yksilön tilaa, kyvykkyyttä tai potentiaalisuutta, siis sellaista yksilön ominaisuutta, jonka takia hänen toimijuutensa on vahvempaa kuin jonkun toisen. Professori Bowenin 1960-luvulla luoma itseksi eriytymisen käsite on analoginen toimijuuden dispositionaalisen ulottuvuuden kanssa. Itseksi eriytymistä voi ajatella kypsyytenä, viisautena tai kykynä ennakoida tapahtumia ja niiden vaikutuksia itseä laajemmin. Riittävästi itseksi eriytynyt toimija kykenee käsittelemään loukkaantumisen paremmin kuin heikosti itseksi eriytynyt toimija.
Toimijuus on myös yksilön toimintaa. Toimijuuden transformatiivinen ulottuvuus tarkoittaa toimijan pyrkimystä muuttaa joko itseään tai muita. Tässä kohden annoskoko ja tasapaino ratkaisevat. Toimijan kohdatessa ennustevirheen – toiset ihmiset toimivatkin eri tavalla kuin odotin – itsen muuttaminen voi olla hyödyllistä oppimista tai liiallista vahingollista alistumista ihmissuhteissa. Toisiin vaikuttaminen puolestaan voi olla jämäkkää päättäväisyyttä tai aiheetonta jääräpäistä ja väkivaltaista muiden painostamista. Vetäytyminen on toinen tapa vaikuttaa omaan ympäristöön: saan pitää mielipiteeni, kun siirryn sinne, missä kukaan ei kyseenalaista minua. Vetäytyminen voi ilmetä terveenä päätöksenä katkaista väkivaltainen ihmissuhde, mutta se voi ilmetä myös yhteistyöstä kieltäytymisenä tai mykkäkouluna.
Bowenin teorian niin kutsutut elämän voimat yksilöllisyys ja yhteenkuuluvuus ilmenevät pyrkimyksenä muuttaa muita tai itseä. Yksilöllisyyden voima ajaa pitäytymään nykyisessä sisäisessä mallissa, siis nykyisissä uskomuksissa sosiaalisesta ympäristöstä, kun taas yhteenkuuluvuuden voima kasvattaa toimijan ”huokoisuutta”, jolloin vaikutteita otetaan muilta. Optimaalinen tasapaino löytyy näiden dynaamisten elämän vastavoimien jatkuvassa vaihtelussa – koska ympäristö muuttuu koko ajan. Välillä tarvitaan nykyisessä pitäytymisessä (sisäisen mallin mukaan ohjautuminen) ja välillä on uudistuttava (ulkoisen datan mukaan ohjautuminen). Vinoumat optimitilasta loukkaantumisen yhteydessä voivat ilmetä kostonhaluna ja pitkävihaisuutena (liiallinen malli-ohjautuvuus) tai liiallisena herkkyytenä ja itsetunnon murentumisena (liiallinen data-ohjautuvuus).
Riittävän itseksi eriytynyt henkilö kykenee loukkaantuessaankin pohtimaan, kuinka oikeutettua ja oikein mitoitettua loukkaantumisen kokemus on. Pyrkikö toinen pahoittamaan mieleni tahallaan vai loukkasiko hän minua tahattomasti, vahingossa? Missä määrin toisen loukkaava käytös kumpusi hänen kokemastaan epävarmuudesta ja stressistä sekä kyvyttömyydestä toimia kypsemmin? Oliko kyse todellisesta uhasta? Missä määrin tunnistan itsessäni automaattisen ja usein epäkypsän toimintamallin käynnistymisen, kun koen tulleeni loukatuksi? Mikä olisi rationaalista ja tarkoituksenmukaista käyttäytymistä tilanteessa pitkällä aikavälillä ja muutkin huomioiden?
Toimijuus ei kuitenkaan ole vain yksilön ominaisuus ja hänen toimintansa, vaan se toteutuu aina suhteessa ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Toimijuuden enaktiivinen ulottuvuus kuvaa sitä perusrakennetta, jossa toimijat kohtaavat toisensa. Toimijuuden kolmion kolmenkeskisyys perustuu siihen, että toimijalla on mahdollisuus vaihtaa ympäristöään. Itsen muuttamiseen riittää yksi, toisen muuttamiseen tarvitaan kaksi, mutta mahdollisuus kolmannen luo siirtymiseen edellyttää kolmen toimijan muodostamaa järjestelmää. Myös loukkaantumisessa on yleensä mukana kolmas taho, joskaan kolmenkeskisyyden hahmottaminen ei aina ole ilmeistä. Loukkaantunut voi esimerkiksi uhriutua ja hakea myötätuntoa kolmannelta osapuolelta tai pyrkiä vihastuessaan liittoutumaan kolmannen kanssa loukkaajaa vastaan, jolloin loukkaajasta tulee yhteinen vihollinen ja selitys (syntipukki) epämiellyttävälle ololle, vaikkei syy olisikaan hänessä.
Mitä enemmän ennustevirheitä ympäristön koetaan tuottavan, sitä enemmän on epävarmuutta ja epämiellyttäviä kokemuksia kehossa ja sitä voimakkaampana näkyy loukkaantuminen sekä siitä syntyvät ristiriidat, toisen alistaminen ja alistuminen, vetäytyminen ja liittoutuminen loukkaajaa vastaan. Tämä kaikki korostuu, jos osallisten itseksi eriytyminen on matalaa. Lopulta syntynyt kolmio ei kykene käsittelemään syntynyttä ahdistusta, vaan muodostuu uusia kolmioita. Yhä useampi loukkaantuu, kun asia siirtyy yhä useamman kannettavaksi.
Esimerkki loukkaantumisen kolmenkeskisyydestä
Vaikka loukkaantumisen kokemus on aito, se voi johtaa tekoälyn hallusinaation kaltaiseen ilmiöön. Joskus tekoälyn vastaukset ovat niin sanotusti puuta heinää, mutta se esittää ne vakuuttavasti. Vastaavasti ihmisen oikeassa olemisen luontainen kokemus on niin voimakas, ettei toimija aina kykene näkemään siihen liittyviä tosiasioita tarpeeksi selvästi. Esimerkiksi henkilö A voi kokea olevansa oikeassa jossain asiassa, vaikka tosiasiassa onkin väärässä. Sitten hän verisesti loukkaantuu, kun henkilö B toteaa hänen olevan väärässä. Henkilö A ei kuitenkaan kykene näkemään, että on väärässä, koska oikeassa olemisen kokemus on niin voimakas. Niinpä hän pitää kiinni kannastaan ja selittää pahan olonsa johtuvan henkilö B:n huonosta käytöksestä – syy on henkilö A:n ulkopuolella. Niinpä hänen ei tarvitse muuttua, vaan henkilö B:n on muututtava. Mikäli henkilö B ei anna periksi, syntyy konflikti, johon henkilö A vetää mukaan henkilö C:n.
Koska henkilö A:n loukatuksi tulemisen kokemus on aito, vaikkakin perusteeton, se välittyy kehollisen tahdistumisen (fysiologinen synkronia) myötä henkilö C:lle, joka puolestaan kokee omassa kehossaan henkilö A:n olevan vilpitön. ”Sinua on varmasti loukattu pahasti, koska koet asian noin voimakkaasti”. Perusteettomastakin loukkaantumisesta voi siis olla hyötyä, jos sen avulla saa myötätuntoa ja liittolaisia. Joskus tuntuu, että loukkaantumisesta tulee kilpailu – kuka on loukkaantunut eniten, saa osakseen eniten myötätuntoa. Tämä voi alkaa tiedostamatta ohjata loukkaantumaan aikaisempaa herkemmin sekä hakeutumaan niiden luo, joilta saa tukea kuvitellulle oikeassa olemiselleen. Tästä dynamiikasta seuraa niin sanottujen kaikukammioiden (informaatiokuplien) rakentuminen sekä niiden välinen vastakkainasettelu, kuten edellä mainittu affektiivinen polarisaatio, yhdessä loukkaantuminen.
Kasvun polku
Loukkaantuminen on hedelmällinen hetki ajatella omaa toimintaa. Olenko kenties liian herkkähipiäinen toisten kritiikille, kuohahtaako vastahyökkäys esiin välittömästi, kun koen tulleeni loukatuksi vai onko pitkävihaisuuteni ikuista, kun joku kerran on mieleni pahoittanut? Toimijuuden kolmion viitekehyksessä ihmisenä kasvu – toimijuuden vahvistuminen – on hidasta, mutta mahdollista. Mitä paremmin kykenen vähentämään toimintani vinoumia, siis yli- ja alisopeutumista, ja siirtymään kohti optimaalista käyttäytymistä loukkaantumisen hetkissä, sitä paremmin alan eriytyä itseksi ja sitä paremmaksi suhteeni muihin ihmisiin rakentuu. Itsetuntoni kestää paremmin muiden kritiikin. Kykenen puolustamaan itseäni ja rajojani vahingoittamatta tarpeettomasti muita. En pakene enkä uhriudu erimielisyyttä kohdatessani.
On kuitenkin vaikeaa olla realistinen itsensä suhteen. Luontaisesti koemme olevamme oikeassa ja useimmat meistä todennäköisesti ajattelevat olevansa keskimääräistä paremmin itseksi eriytyneitä toimijoita. Tosiasiassa suurin osa meistä on keskinkertaisesti kypsiä ja viisaita, mutta yleensä se riittää selviytymiseen oikein hyvin. Siksi tavallisia ihmisiä on niin paljon. Elämä asettuu keskijakaumalle. Eikö olekin ärsyttävä väite, suorastaan loukkaava? Minua itseäni ainakin välillä harmittaa olla tavallinen, vaikka samalla se on myös vapauttavaa. Ainakin se on totta.
Kenties sekä loukkaantumalla vähemmän että loukkaamalla muita vähemmän kykenemme enemmän sellaiseen yhteistyöhön, jonka avulla pystymme ratkaisemaan käsillä olevia suuria yhteisiä ongelmia, kuten tekoälyn hallitsematon kehitys. En haluaisi, että tekoälyn tavoitteista päättää henkilö, joka kokee olevansa verisesti loukkaantunut.