Kategoriat
Ajatukset

Ristiriitojen ratkaisu työpaikalla vaatii systeemistä otetta

Ilmiöt biologisella, psykologisella ja sosiaalisella tasolla on keskinäisessä yhteydessä. Tällainen systeeminen asioiden tarkastelu tarkoittaa, että esimerkiksi ristiriidat työpaikalla ovat yhteydessä kehoomme, ajatuksiimme ja vuorovaikutukseemme muiden kanssa. Yksilöön keskittyvät interventiot eivät useinkaan ratkaise pitkään jatkuneita ongelmia.

Työpaikan ristiriitojen ratkaisuyritykset epäonnistuvat, kun ne kohdistuvat oireisiin eikä syihin.

Miksi huomio kiinnitetään oireisiin? Yleensä oireet ovat kuin kipu, joka on kaikkien helposti havaittavissa, kuten yhteistyön vaikeudet, tyytymättömyys johtamiseen ja huono käytös. Johtopäätökset konfliktista voivat myös perustua muutamien kertomuksiin ja nimettömiin kyselyihin eikä tilanteen laajempaan havainnointiin. Kenties ratkaisuja suunnitellessa kuullaan vain äänekkäimpiä.

Lisäksi ihmisen nopea ajattelu (systeemi 1) saattaa ohjata päättäjiä liian suoraviivaisten johtopäätösten tekemiseen eikä tulospaineessa jää aikaa harkinnalle. Kenties opinnoissa omaksuttu reduktionistinen ongelmanratkaisu ohjaa pilkkomaan ristiriidan palasiin, jolloin on helppo löytää yksittäinen vika tai syyllinen. Ehkä kaiken takana onkin huomion suuntaamiseen itsestä pois, ettei joudu vastuuseen ja kenties muuttamaan omaa toimintaa.

Työyhteisön ristiriidoilla on systeeminen luonne

Yksittäisen syyllisen nimeäminen harvoin parantaa tulehtunutta tilannetta. Oireileva henkilö ei välttämättä ole heikoin lenkki eikä syy työpaikan ongelmiin. Työyhteisössä harvoin ihmetellään sitä, että samat ongelmat (oireet) jatkuvat, vaikka nimetty syyllinen on vaihtanut työpaikkaa. Työpaikan ristiriitoja tulisikin arvioida systeemisenä ilmiönä, mikä ei tarkoita, että ensin todetaan ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” ja sitten keskitytään taas oireisiin. Liian usein keskitytään vain siihen, mitä ihmisten välillä tapahtui, kun hedelmällisempää olisi ymmärtää, mitä esimerkiksi vastuuttomalla työkäyttäytymisellä pyrittiin saamaan aikaan.

Vastuuttomassa työkäyttäytymisessä on aina läsnä muiden suhtautuminen ongelmaksi nimettyyn henkilöön ja hänen huonoon käyttäytymiseensä. Riittävän monen todetessa, että ”älä viitsi, lopeta tuollainen”, ikävä käyttäytyminen loppuu yleensä nopeasti. Useimpien vaietessa henkilö saa luvan jatkaa.

Yhteisö on luonnollinen järjestelmä, jolle on ominaista energian säästäminen

Pitkään jatkuessaan vastuuton työkäyttäytyminen ja suhtautuminen siihen vakiintuvat osaksi työpaikan arkea. Kaikki tietävät, kuka käyttäytyy mitenkin ja missä tilanteessa aivan kuin tämän ”näytelmän” roolit ja käsikirjoitus olisi sovittu etukäteen. Vaikka kyse on ikävästä asiasta, vastuuton työkäyttäytyminen ja se, miten siihen suhtaudutaan alkavat tuntua normaalilta.

Taustalla on aivojen pyrkimys ennakoida tuleva tilanne ja selviytyä siitä mahdollisimman vähällä energialla, sillä ”aivot mallintavat maailman kehon fysiologisten tarpeiden näkökulmasta” (Barrett 2017). Itse kunkin aivot löytävät oman energiatehokkaan ja selviytymistä palvelevan tavan toimia ikävässä tilanteessa. Lisäksi yksilöiden selviytymistavat synkronoituvat keskenään ilman tahdonalaista ponnistelua ja ryhmä toimii luonnollisen järjestelmän tavoin.

Normalisoitunut huono tilanne voi olla aivoille niin vähän energiaa vaativa olotila, että työyhteisö jopa vastustaa pyrkimyksiä parantaa tilannetta. Muutosvastarinta ei siis aina ole kiinni asenteesta, vaan taustalla on aivojen yhteinen pyrkimys säästää energiaa. Tämän takia yhteistyön uudistaminen onnistuu harvoin käskemällä tai pelkällä argumentoinnilla.

Ristiriidat synnyttävät kroonista stressiä

Merkittävin ihmisiä yhdistävä tekijä työpaikalla lienee ihmissuhteissa koettu stressi. Sukupuolesta, iästä ja työkokemuksesta riippumatta löydät nopeasti kohtalotoverin, kun avaudut kanssakäymisen kipupisteistä. Koulutus, asema tai palkka eivät suojaa ihmissuhteiden kuormitukselta.

Osa stressistä on lyhytkestoista (akuuttia) ja auttaa henkilöä sopeutumaan muutoksiin ihmissuhteissa. Ennestään tuntemattomiin työkavereihin tutustuminen uudessa työpaikassa kuluttaa hetkellisesti tavallista enemmän voimavaroja, mutta myöhemmin heidän kanssaan voi jopa voimaantua. Akuutti sosiaalinen stressi kohdistuu konkreettiseen epävarmuutta ja jännitystä aiheuttavaan tilanteeseen, kuten esiintyminen ryhmän edessä. Akuutti stressi auttaa meitä onnistumaan.

Stressivastejärjestelmän tarkoitus on siis auttaa ihmistä sopeutumaan ympäristön muutoksiin. Pitkäkestoisessa (kroonisessa) stressissä ihminen mukautuu liikaa eli kyse häiriötilasta kehossa. Krooninen stressi ei synny tietystä asiasta, vaan siitä, miten muut suhtautuvat tähän asiaan. Stressi voi kasvaa kohtuuttoman suureksi, esimerkiksi kun henkilö pelkää, miten muut suhtautuvat hänen tekemäänsä virheeseen, vaikka virhe itsessään on pieni. Krooninen stressi perustuu muiden reaktioiden tulkitsemiseen uhkaaviksi silloinkin, kun siihen ei ole järkevää syytä.

Krooninen stressi on opittua ja vakavaa siksi, että se on nimensä mukaisesti jatkuvaa ja siten myös haitallista terveydelle. Kroonisesta stressistä pois oppiminen vie aikaa, mutta vähentää stressin kokonaiskuormaa pitkäkestoisesti. Tuntuvia tuloksia voi havaita jo 3-6 kuukauden työskentelyn tuloksena ja merkittävät kehitysaskeleet vaativat 1-2 vuoden työskentelyä. Kroonisen stressin hallinnassa ei ole kyse tekniikoista, vaan paremminkin ihmisenä kasvamisesta ja ammattilaisena kehittymisestä. Pyydä lisätietoja, sillä asiakkaani ovat valmiita kertomaan työskentelystä tämän viitekehyksen avulla.

Petri Ruotsalainen

Kirjallisuus
Barrett, L. (2017) The theory of constructed emotion: an active inference account of interoception and categorization. Social Cognitive and Affective Neuroscience, 2017, 1–23.