”Johtaminen on huonoa” on melko yleinen toteamus, kun keskustellaan työelämän kehittämisestä. Väitän, että syytöksille huonosta johtajuudesta löytyy muitakin syitä kuin se, että johtaminen olisi tosiasiallisesti erityisen moitittavaa.
On tyypillistä, että ihmiset säätelevät keskinäisiä suhteitaan puhumalla muista ihmisistä (tai asioista) sen sijaan, että puhuisivat itsestä. Esimerkiksi tuntemattomaan ihmiseen saa nopeasti yhteyden, kun alkaa valittaa korona-aikojen kovuutta tai Venäjän hyökkäyksen vääryyttä. Valituspuhe on eräänlainen small talk genre. Osa esihenkilöiden moittimispuheesta kuuluu tähän kategoriaan. Työntekijät säätelevät omia keskinäisiä jännitteitään kiinnittämällä huomion esihenkilöön.
Muiden moittiminen on myös tapa paeta omaa vastuuta. Niin kauan kuin selitän ongelman olevan itseni ulkopuolella, minun itseni ei tarvitse muuttua. Tämä on luonnollista, koska rutiinit säästävät energiaa ja aivot palkitsevat tästä. Niinpä löydämme helposti syntipukin, jota voimme syyttää ongelmista ja pestä samalla kätemme vastuusta muuttaa omaa toimintaamme. Esimiehestä on helppo tehdä syntipukki hänen selkänsä takana tai jopa suoraan päin naamaa.
Täsmällisiä lukuja en tiedä, mutta arvioni on, että merkittävä osa johtamisen moittimisesta johtuu edellä kuvatuista syistä. Johtajan riittävä sosiaalinen immuniteetti suojelee, ettei valituspuhe pääse ”ihon alle”. Sosiaalista immuniteettiä puolestaan voi vahvistaa.
Sinulle lukija, joka olet esihenkilö, sanon, että voit huoletta ohittaa suurimman osan sinuun kohdistuvasta kritiikistä. Sinun ei tarvitse käyttää aikaasi ja energiaasi jokaisen moitteen käsittelyyn ja kumoamiseen. Sen sijaan voit harjaantua arvioimaan, mikä moitepuheessa on totta ja edellyttää sinulta toimenpiteitä. Kaiken muun valittamisen voit ohittaa ymmärtäen, että johdettavien valituspuhe on ihmiselle luontaista ja tuskin muuttuu sinun elinaikanasi. Poikkeuksena on tilanne, jossa valituspuhe on epäasiallista, joilloin sitä ei tule hyväksyä, vaan siihen tulee puuttua.