Jostain syystä keskinkertaisuuteen kohdistuu vihaa ja pelkoa. Mediasta löytyy runsaasti iskulauseita, joissa kannustetaan pyrkimään irti keskinkertaisuudesta. Muutamat esittävät keskinkertaisuuden jopa halveksittavana elämäntapana.
Työelämän arkipuheessa keskinkertaisuudesta on tullut synonyymi huonolle. Se on johtanut vääristyneeseen ajatteluun, jossa vain muutamat parhaat tekijät ovat riittävän hyviä, samalla kun suurin osa työelämän toimijoista on kelpaamattomia luusereita. Esimerkiksi, kun lähijohtajan sanotaan olevan keskinkertainen, se tarkoittaa monien mielestä, että hän on huono lähijohtaja.
Keskinkertainen on normaalia
Tosiasiassa keskinkertainen tarkoittaa tavallista ja normaalia. Mitä vihattavaa, pelättävää tai halveksittavaa on tavallisessa ja normaalissa ihmisessä? Mitä vikaa on elämässä, joka samanlaista kuin muiden elämä?
Esimerkiksi, siinä vaiheessa, kun koronaviruksen rokote saadaan markkinoille, se toimii useimpien ihmisten kohdalla juuri sen takia, että me olemme niin samanlaisia toistemme kanssa. Useimmat ovat kiitollisia tästä fysiologisesta tavallisuudestaan, jonka vuoksi lääketiede toimii keskimäärin normaalisti heidänkin kohdallaan.
Ehkä ajattelet, että tietysti olemme keskimäärin samanlaisia kehomme puolesta, mutta entäpä henkinen puolemme ja tunteet? Eikö tavallinen, keskimääräinen elämä ole muka tylsää?
Professori Robert Waldinger tiivistää Harvardin yliopiston yli 75 vuotta jatkuneen onnellisuustutkimuksen tulokset näin: ”hyvät ihmissuhteet ylläpitävät onnellisuutta ja terveyttä” (The Harvard Gazette). Samoilla linjoilla on Yalen yliopiston suosituin kurssi, jonka ohjeet hyvinvointiin ja onnellisuuteen ovat tavallisia, normaaleja, siis keskinkertaisia asioita (Helsingin Sanomat). Useimmille meistä onnellisuuteen riittää keskinkertainen määrä näitä hyviä asioita, kuten unta, ravintoa, liikuntaa ja hyviä ihmissuhteita.
Entäpä työelämä, jossa parhaat voittavat?
Keskinkertaiset, tavalliset ja normaalit lähijohtajat ovat riittävän hyviä useimmissa organisaatioissa. Ensinnäkin siksi, ettei muuta ole tarjolla. Ajatus, että jokaiseen organisaatioon löytyisi työmarkkinoilta parhaat lähijohtajat, on epälooginen ja mahdoton. Parhaiden mahdollisten lähijohtajien rekrytointi kuulostaa jo realistisemmalta. Usein paras mahdollinen tarkoittaa juuri tavallista ja normaalia, siis keskinkertaista.
Toiseksi, henkilöstön ja johtamistyön kehittämisen ammattilaiset tietävät, että johtamisvalmiuksien nostaminen kahdeksasta kymppiin vaatii kohtuuttomasti aikaa ja resursseja. Kolmanneksi, yleensä työ sujuu hyvin, kun johtamisen normaalit, tavalliset perusasiat ovat keskimäärin kunnossa.
Mahdottoman tavoittelu uuvuttaa
Lopputuloksena on mahdottomia tavoitteita, kun vääristynyt yksilön erinomaisuuden korostaminen yhdistetään keskinkertaisuuden, siis tavallisen ja normaalin vähättelyyn. Yhdelle lähijohtajalle liian korkeat odotukset voivat aiheuttaa rimakauhua, jolloin hän ei uskalla tehdä parastaan, koska ajattelee kuitenkin epäonnistuvansa. Tällöin suoritustaso heikkenee. Toinen lähijohtaja taas uuvuttaa itsensä pyrkiessään vastaamaan mahdottomiin odotuksiin, minkä seurauksena suoritustaso laskee.
Voisiko keskinkertaisuuden vähättely olla yksi syy siihen, miksi mielenterveyden häiriöt olivat ensi kertaa suurin syy työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiseen? Voisiko keskinkertaisuuden, siis tavallisen ja normaalin, arvostaminen vähentää masennusta? Ihmiselle vapautuu runsaasti energiaa, kun hänen tarvitse pyrkiä esittämään enempää tai jotain muuta kuin mitä hän oikeasti on ja mihin hän oikeasti kykenee.
Mielestäni medioissa usein esiin nouseva toive armollisuudesta kertoo siitä, että rima on epärealistisen korkealla. Armollisuutta itseä kohtaan tarvitaan toistuvasti sen takia, koska tavoitteet ovat jatkuvasti mahdottomia saavuttaa. Sen sijaan realistisella korkeudella oleva työelämän rima antaa sekä onnistumisen iloa että haastaa kehittymään. Keskinkertaisuuden, siis tavallisen ja normaalin hyväksyminen voisi kenties olla yksi työssä jaksamista edistävä asia.
Keskinkertaisuus on tosiasia
Työpaikkailmoituksessa mainostettu ”toimialan näköalapaikka ja maailman parhaat työkaverit”, hehkutus tiimipalaverissa ”Suomen tai peräti maailman parhaista tekijöistä” tai ajatus itsestä ”alan ajatusjohtajana” ovat yleensä dramatisointia ja paisuttelua. Välillä tällainen haaveilu ja hetkellinen irtautuminen elämän realiteeteista tekee hyvää, mutta pilvilinnoihin ei voi jäädä asumaan.
On ilmiselvä tosiasia, että useimmat työntekijät organisaatioissa ovat keskinkertaisia, tavallisia ja normaaleja työntekijöitä. Heitä johtavat keskinkertaiset, tavalliset ja normaalit tiiminvetäjät, työnjohtajat, päälliköt ja johtoryhmät. Useimmat organisaatiot toimivat näiden keskinkertaisten, tavallisten ja normaalien ihmisten voimalla, ja juuri näitä työpaikan keskinkertaisia, tavallisia ja normaaleja ihmisiä tulisi arvostaa nykyistä enemmän. Kestävät tulokset henkilöstön tuottavuudessa syntyvät laajemman toimintatapojen muutoksen tuloksena ja siihen tarvitaan keskinkertaisten, tavallisten ja normaalien tekijöiden panos.
Tosiasiat ovat mielikuvitusta kestävämpi lähtökohta myös lähijohtajana kehittymiselle. ”Itsetuntemukseen kuuluu omien voimavarojen tunnistaminen. Esimies selviytyy työstään parhaiten vahvuuksiensa avulla. Realistinen kuva omista valmiuksista on lähtökohta tiedon ja taidon kehittämiselle sekä kyvykkyyden ja motivaation kasvattamiselle” (Opas 2020). Keskinkertaisuus ei siis ole tavoite, vaan realistinen lähtökohta, useimmille meistä.
Parhaansa tekeminen ratkaisee
Siinä, jos on muita parempi, ei ole mitään vikaa. Joku on aina porukan paras. Yhden parhaana oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että muut ovat luusereita. Pääasia, että jokainen tekee parhaansa omista lähtökohdista käsin.
”Ongelmana ei ole puutteellisuutemme, vaan se, ettemme tee parastamme ja elä todeksi omaa potentiaalisuuttamme. Johdettavat eivät kaipaa esimerkkiä parhaana olemisesta, vaan kaikkensa antamisesta, parhaimpanaan olemisesta” (Blogi Esimies johtaa esimerkillään – halusi tai ei). Työelämä tarvitsee keskinkertaisia, tavallisia ja normaaleja lähijohtajia, jotka tekevät parhaansa. Siinä ei ole mitään vihattavaa tai pelättävää. Se on ihailtavaa.